MAINFBJJF INFORANKING JUNIORSACADEMIESEVENTS 
Puhtaasti paras
# 09.07.2018

Suomen brasilialaisen jujutsun liitto on nyt yksi puhtaasti parhaista organisaatioista.


Puhtaasti paras on Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) tarjoama maksuton verkkokoulutus urheilijoille ja heidän tukihenkilöilleen, jossa voi oppia ja varmistaa tietojaan dopingasioista. Verkkokoulutukseen kuuluu yhteensä seitsemän eri doping-asioiden aihealueita käsittelevää moduulia, joista kunkin suorittamiseen kuluu 3-4 minuuttia.


Sisällöltään moduulit ovat monipuolisia osallistaen tehtävien tekoon sekä tarjoten infovideoita kustakin asiapaketista. Kokonaisuudessaan antidopingsäännöstöihin perustuva koulutus sopii myös esimerkiksi oppitunnin mittaiseksi koonniksi täydentämään jo olemassa olevia koulutusmalleja tai oman tietämyksen ajankohtaiseksi kertaukseksi.


Puhtaasti paras -verkkokoulutusta varten henkilö luo palveluun käyttäjätilin, johon liitettyyn sähköpostiin koulutuksen läpikäynyt saa yhteenvedon jokaisen moduulin tärkeimmistä asioista. Kun kaikki moduulit ovat suoritettu, koulutuksesta saa diplomin.


Käyttäjätiliä luotaessa valitaan oma lajiliitto tarjotusta pudotusvalikosta. Lajiliitto voi halutessaan pyytää SUEK:lta listan kaikista oman lajinsa koulutuksen suorittaneista urheilijoista tai muista henkilöistä. Tätä kautta pystytään arvioimaan esimerkiksi kilpailuihin lähtevän edustuksen tietämys antidopingasioista.


Suomen brasilialaisen jujutsun liitto kannustaa kaikkia jäseniään tutustumaan verkkokoulutukseen ja informoimaan tästä mahdollisuudesta myös seurojen sisällä.


Puhtaasti paras -verkkokoulutus:
https://puhtaastiparas.fi/


SUEK:n infopaketti Puhtaasti paras -verkkokoulutuksesta:
https://www.suek.fi/en/puhtaasti-paras-verkkokoulutus


Show all news
Embed RSS
USER ACCOUNT >>
info@bjjliitto.fi