MAINFBJJF INFORANKING JUNIORSACADEMIESEVENTS 
Uusi musta vyö
# 14.05.2019

Jari Pere on Iran Mascarenhasin mandaatilla graduoinut 13.5.2019 Helsingin ju-jutsuklubin Juha Natusen mustalle vyölle.

Onnittelut!

Graduointi
# 26.04.2019

Eddie Bravo on graduoinut eilen 25.4.2019 MMA Team 300:n Elvira Karppisen mustalle vyölle.

Onneksi olkoon!

SBJJL toiminnanjohtaja
# 24.04.2019

Liiton toiminnanjohtaja Aarni Karjalainen on valitettavasti jättänyt irtisanoutumisilmoituksen ja hänen työsuhteensa liitossa päättyy 31.5.2019.

Aarni on päättänyt ottaa työurallaan seuraavan askeleen ja tällöin se tarkoittaa (harmittavasti) myös luopumista nykyisistä velvoitteista. Liiton hallitus kiittää Aarnia upeasta 1,5 vuodesta, joka ollaan saatu tehdä töitä ja kehittää yhdessä sekä liiton toimintaa että suomalaista BJJ-kulttuuria.

Liiton hallitus työstää parhaillaan suunnitelmaa uuden toiminnanjohtajan rekrytoimiseksi. Tavoitteena on, että toiminnanjohtajan palkkaaminen tapahtuu vasta syksyllä valittavan (sääntömääräisen) uuden hallituksen toimesta.

Nykyinen hallitus pyrkii hoitamaan toiminnanjohtajan tehtäviä parhaansa mukaan ja toivoo myös muilta yhdistyksen jäseniltä mahdollista apua tarvittaessa.

Aarnille vielä paljon onnea ja tsemppiä tuleviin uusiin haasteisiin sekä tietenkin jiu jutsu -tyyliin iso OSS!!

Kiittäen,

Suomen brasilialaisen jujutsun liitto

Graduointi
# 11.04.2019

Huhtikuun keväiseen päivään kuuluu uutisia myös tammikuun puolelta. Jesse Malmberg on graduoinut 26.1.2019 Sisu Gym:n Sami Mehamedin mustalle vyölle.

Onnittelut!

Graduointi
# 09.04.2019

Pedro Duarte on 6.4.2019 myöntänyt mustan vyön Finnfighters´ Gym:n Arttu Nymanille.

Onneksi olkoon!

1 [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13] [14] [15] [16] [17] [18] [19] [20] [21] [22] [23] [24] [25] [26] [27] [28] [29] [30] [31] [32] [33] [34] [35] [36] [37] [38] [39] [40] [41] [42] [43] [44] [45] [46] [47] [48] [49] [50] [51] [52]
Embed RSS
USER ACCOUNT >>
info@bjjliitto.fi